filmov
tv
KANNATTAVAA KIROILUA

Показать описание
© Katse Kaikkeuteen 2017
Tykkää ohjelmasta Facebookissa!
Tilaa ohjelman YouTube-kanava jotta näet kaikki uudet jaksot!
Ota yhteyttä kaikkien kommenttiesi ja kysymystesi kera!
Kiroilu on heikkouden merkki. Kiroilu ei sovi Suomen kulttuuriin ja sivistykseen. Kiroilu rapauttaa työmoraalin. Vittu mitä paskaa.
Kirosana, eli voimasana, saa voimansa siitä, että se rikkoo tabuja, se puhuu oikeista asioista niiden oikeilla nimillä, mitä ei tietenkään saa missään nimessä tehdä. Valtaosa kirosanoista liittyy kolmeen eri aihepiiriin, ruumiin eritteisiin (kusi, paska), sukupuolisuuteen (vittu, kyrpä) tai uskontoon (perkele, helvetti). Ensimmäinen kiroilemisen paheksumisen negatiivisista seurauksista on se, että se opettaa lapset nuoresta iästä asti suhtautuun näihin luonnollisiin ja arkisiin aiheisiin ristiriitasesti. Kun lapsi kuulee ensimmäisen kerran isän sanovan paska, se on sille pelkkä sana vailla merkitystä. Kun se oppii sen tarkottavan ulostetta, se osaa nyt käyttää sitä sanaa oikeessa kontekstissa, kun se käyttää sitä sanaa, sitä kielletään. Sit se hämmentyy alkaessaan ymmärtää, että paska on tabu, ilman näkyvää syytä, siitä ei saa puhua, koska siinä on jotakin paheksuttavaa, koska ulostamisessa ylipäätään on jotain paheksuttavaa. Sit ulostamista aletaan häpeillä, mikä on järjetöntä, koska terveen ihmiskehon kuuluu ulostaa. Sit hävettää mennä vessaan kaverilla, koska siitä pääsee noloja ääniä.
Psykologian professorin Timothy Jayn tutkimusten mukaan lasten kiroileminen on lisääntyny valtavasti viimesen 20 vuoden aikana, eikä lapset pelkästään kiroile enemmän kun ennen, ne myös oppii ”rumia sanoja” huomattavasti aiempaa varhasemmalla iällä. Tutkimuksen mukaan lapset oppii vähintään yhden kirosanan ennen 2 vuoden ikää ja niiden halu kokeilla perheensisäsiä rajojaan kiroilemalla alkaa kiihtyä 3-4 vuoden iässä. Yleensä lapset alkaa käyttää kirosanoja ensin huumorin keinona ja vasta myöhemmin provosoimiseen. Mä muistan kun alakouluikäsenä piti varoo, ettei kiroile aikuisten seurassa, ja nyt kun päinvastasessa asemassa täytyy varoo, ettei kiroile lasten seurassa, ymmärtää kuinka koominen tää tilanne on. Kaikki tekee sitä, mutta kukaan ei saa tietää siitä. Lukemattomien eri tahojen muassa myös Helsingin Piiri on asettanu nollatoleranssin kiroilemiselle kaikissa peleissään. Ei tässä vielä mitään, vitsi piilee siinä, että niiden perustelu on se että kiroileminen edustaa epäreilua peliä, ja jalkapallolle merkittävä ominaisuus on aina ollu reilu peli. (FILMAUS) Jos jokin on reilua niin jääkiekko (NYRKKIRYSY).
Kirosanat on jäänteitä vuosituhansia vanhoista tabuista ja sensuurista. Joten olisko sit parempi, et meidän kieli ei tuntis kiellettyjä tai paheksuttuja sanoja? Itse asiassa päin vastoin. Voimasanat on sanoja, joissa on voimaa, kirosanat on siunaus, joiden käyttö tutkitusti lievittää kipua, vähentää stressiä, ilmasee rehellisyyttä ja viestii älykkyydestä sekä kielellisestä taidosta. Nuorten kiroilua paheksutaan monesti siinä oletuksessa, että se suppeuttaa sanavarastoo ja heikentää verbaalisia taitoja. Siltä se usein ulkopuolisen korvaan kuulostaa, kun tulevaisuuden toivojen joka toinen sana on vittu. Todellisuudessa moderni suomenkieli tuntee monia eri keinoja käyttää kirosanoja, kiitos kiroilevien nuorten luovuuden. Yks näistä ilmasukeinoista on aggressiivi, jonka Jaakko Häkkinen nimes 1999. Annatkos Niko meille esimerkin aggressiivista. ”Vittu mä mitään esimerkkiä anna.” Kiitos.
Vittu mä mitään esimerkkiä anna, on aggressiivina tunnettu verbirakenne, joka ilmasee negaatiota, kieltoo tai torjuntaa, käyttämättä yhtäkään kieltosanaa, tässä tapauksessa apuverbiä EN. Sen sijaan aggressiivin tunnusomasin osa on kieltoapuverbin korvaava morfeemi, tässä tapauksessa sana VITTU. Tästä vielä kehittyneemmän luokan aggressiivi yleensä liittää morfeemin pronominisubjektiin, muodostaen uuden sanan vittumä. ”Vittusä oot nero.” Ei Niko, vittusä oot nero, ei oo aggressiivi, koska siinä käytettävä morfeemi on pelkkä lisä, joka ei korvaa mitään, minkä takia tää lause on merkitykseltään täydellinen ilmankin tätä kirosanaa.
Kiroilemisen sensurointi on johtanu siihen, että nykypäivänä v***u tarkottaa vittua enemmän kun vittu tarkottaa vittua. Miten sä muuten vastaat lapselle, joka kysyy mitä nää symboleidentäyteiset puhekuplat Aku Ankassa tarkottaa? Muistaksä ite aikaa, jona sä et olis ymmärtäny niiden tarkotusta, tai sitä hetkee jollon sä ymmärsit? Lopputulema on siis se, että sanat on sanoja, joilla ei oo mitään muuta merkitystä kun se, jonka sä niille annat. Rumat sanat on rumia vaan jos me päätetään niin. Kukkahattutädit kattoo nenänvartta pitkin Eminemin kaltasta kielellistä keisaria, koska se kiroilee, vaikkakin taitavasti. Se käyttää aggressiivisia sanoja kuvaan aggressiivisia ajatuksia, lasten kuullen.
Tykkää ohjelmasta Facebookissa!
Tilaa ohjelman YouTube-kanava jotta näet kaikki uudet jaksot!
Ota yhteyttä kaikkien kommenttiesi ja kysymystesi kera!
Kiroilu on heikkouden merkki. Kiroilu ei sovi Suomen kulttuuriin ja sivistykseen. Kiroilu rapauttaa työmoraalin. Vittu mitä paskaa.
Kirosana, eli voimasana, saa voimansa siitä, että se rikkoo tabuja, se puhuu oikeista asioista niiden oikeilla nimillä, mitä ei tietenkään saa missään nimessä tehdä. Valtaosa kirosanoista liittyy kolmeen eri aihepiiriin, ruumiin eritteisiin (kusi, paska), sukupuolisuuteen (vittu, kyrpä) tai uskontoon (perkele, helvetti). Ensimmäinen kiroilemisen paheksumisen negatiivisista seurauksista on se, että se opettaa lapset nuoresta iästä asti suhtautuun näihin luonnollisiin ja arkisiin aiheisiin ristiriitasesti. Kun lapsi kuulee ensimmäisen kerran isän sanovan paska, se on sille pelkkä sana vailla merkitystä. Kun se oppii sen tarkottavan ulostetta, se osaa nyt käyttää sitä sanaa oikeessa kontekstissa, kun se käyttää sitä sanaa, sitä kielletään. Sit se hämmentyy alkaessaan ymmärtää, että paska on tabu, ilman näkyvää syytä, siitä ei saa puhua, koska siinä on jotakin paheksuttavaa, koska ulostamisessa ylipäätään on jotain paheksuttavaa. Sit ulostamista aletaan häpeillä, mikä on järjetöntä, koska terveen ihmiskehon kuuluu ulostaa. Sit hävettää mennä vessaan kaverilla, koska siitä pääsee noloja ääniä.
Psykologian professorin Timothy Jayn tutkimusten mukaan lasten kiroileminen on lisääntyny valtavasti viimesen 20 vuoden aikana, eikä lapset pelkästään kiroile enemmän kun ennen, ne myös oppii ”rumia sanoja” huomattavasti aiempaa varhasemmalla iällä. Tutkimuksen mukaan lapset oppii vähintään yhden kirosanan ennen 2 vuoden ikää ja niiden halu kokeilla perheensisäsiä rajojaan kiroilemalla alkaa kiihtyä 3-4 vuoden iässä. Yleensä lapset alkaa käyttää kirosanoja ensin huumorin keinona ja vasta myöhemmin provosoimiseen. Mä muistan kun alakouluikäsenä piti varoo, ettei kiroile aikuisten seurassa, ja nyt kun päinvastasessa asemassa täytyy varoo, ettei kiroile lasten seurassa, ymmärtää kuinka koominen tää tilanne on. Kaikki tekee sitä, mutta kukaan ei saa tietää siitä. Lukemattomien eri tahojen muassa myös Helsingin Piiri on asettanu nollatoleranssin kiroilemiselle kaikissa peleissään. Ei tässä vielä mitään, vitsi piilee siinä, että niiden perustelu on se että kiroileminen edustaa epäreilua peliä, ja jalkapallolle merkittävä ominaisuus on aina ollu reilu peli. (FILMAUS) Jos jokin on reilua niin jääkiekko (NYRKKIRYSY).
Kirosanat on jäänteitä vuosituhansia vanhoista tabuista ja sensuurista. Joten olisko sit parempi, et meidän kieli ei tuntis kiellettyjä tai paheksuttuja sanoja? Itse asiassa päin vastoin. Voimasanat on sanoja, joissa on voimaa, kirosanat on siunaus, joiden käyttö tutkitusti lievittää kipua, vähentää stressiä, ilmasee rehellisyyttä ja viestii älykkyydestä sekä kielellisestä taidosta. Nuorten kiroilua paheksutaan monesti siinä oletuksessa, että se suppeuttaa sanavarastoo ja heikentää verbaalisia taitoja. Siltä se usein ulkopuolisen korvaan kuulostaa, kun tulevaisuuden toivojen joka toinen sana on vittu. Todellisuudessa moderni suomenkieli tuntee monia eri keinoja käyttää kirosanoja, kiitos kiroilevien nuorten luovuuden. Yks näistä ilmasukeinoista on aggressiivi, jonka Jaakko Häkkinen nimes 1999. Annatkos Niko meille esimerkin aggressiivista. ”Vittu mä mitään esimerkkiä anna.” Kiitos.
Vittu mä mitään esimerkkiä anna, on aggressiivina tunnettu verbirakenne, joka ilmasee negaatiota, kieltoo tai torjuntaa, käyttämättä yhtäkään kieltosanaa, tässä tapauksessa apuverbiä EN. Sen sijaan aggressiivin tunnusomasin osa on kieltoapuverbin korvaava morfeemi, tässä tapauksessa sana VITTU. Tästä vielä kehittyneemmän luokan aggressiivi yleensä liittää morfeemin pronominisubjektiin, muodostaen uuden sanan vittumä. ”Vittusä oot nero.” Ei Niko, vittusä oot nero, ei oo aggressiivi, koska siinä käytettävä morfeemi on pelkkä lisä, joka ei korvaa mitään, minkä takia tää lause on merkitykseltään täydellinen ilmankin tätä kirosanaa.
Kiroilemisen sensurointi on johtanu siihen, että nykypäivänä v***u tarkottaa vittua enemmän kun vittu tarkottaa vittua. Miten sä muuten vastaat lapselle, joka kysyy mitä nää symboleidentäyteiset puhekuplat Aku Ankassa tarkottaa? Muistaksä ite aikaa, jona sä et olis ymmärtäny niiden tarkotusta, tai sitä hetkee jollon sä ymmärsit? Lopputulema on siis se, että sanat on sanoja, joilla ei oo mitään muuta merkitystä kun se, jonka sä niille annat. Rumat sanat on rumia vaan jos me päätetään niin. Kukkahattutädit kattoo nenänvartta pitkin Eminemin kaltasta kielellistä keisaria, koska se kiroilee, vaikkakin taitavasti. Se käyttää aggressiivisia sanoja kuvaan aggressiivisia ajatuksia, lasten kuullen.
Комментарии