Aloitin liikunta-alalla ilman koulutusta | Uintivalmentajan elämää

Tiesiksä, että mä hyppäsin liikunta-alalle ilman koulutusta? Vuonna 2012 mulla oli taskussa insinöörin paperit, mun oma kilpaurheilu kokemus, usko siihen että opin nopeasti sekä sisäinen ääni, joka sano että tää on oikea suunta, kun laitoin läpällä hakemuksen sisään liikuntakeskukseen. Ei siinä mitään järkeä ollut ja sen sanoi mulle myös moni mun lähipiiristä, koska eihän mulla tosiaankaa ollu mitään kokemusta tai koulutusta liikunta-alalta. Onneks en kuunnellu ihmettelijöitä vaan itteäni. 🔥

10 vuotta oon kohta tällä alalla ollu. Se on jo aika pitkä aika täytyy myöntää. Tähän matkaan on mahtunu paljon haasteita mm. työuupumusta, epävarmuutta omasta ammattitaidosta ja siitä onko tää ala sittenkään mua varten, pelkoa siitä mitä muut kokeneemmat valmentajat ja alalla toimijat ajattelee ja myös liikaa vaativuutta omaa tekemistä ja ammattitaitoa kohtaan.

Oon ymmärtänyt, että mitä enemmän oon kouluttautunu tälle alalle, sitä varmemmin tiedän että oikeasti en tiedä vielä paljon mitään. Se on tän alan paradoksi. Tällä alalla ei nimittäin oo koskaan valmis. (Eikä kyllä taida olla ihmisenäkään. 🙈😄)

Tämän ikuisen keskeneräisyyden myöntäminen ja hyväksyminen on ollut itselleni iso kasvuprosessi tässä viimeisen vuoden sisällä. Oon saanu uskoa takaisin itseeni ja siihen, että tää on edelleenki mulle oikea ala, vaikka korona tätä nyt on viimeisimpänä riepotellutkin enemmän ja vähemmän.

Keskeneräisyys on itseasiassa aika POP! 😉 Tällä alalla se on just se juttu, joka erottaa sut muista toimijoista ja valmentajista. Keskeneräisyys tekee susta sut. Se on sun voimavara ja vahvuus. Se on POP, jos me, sinä ja minä, tehdään siitä POP! 😃 Ootko mukana? 🥳