filmov
tv
Miksi Elina Arlin lähti mukaan Anna Aikaa -kampanjaan?
Показать описание
Toteutamme Anna Aikaa -kampanjan puitteissa joulukiertueen, joka tuo iloa, musiikkia, läheisyyttä ja mukavaa yhteistä tekemistä mm. vanhainkotien, lastenkotien, sairaaloiden sekä kriisikeskuksien asukkaille usealla eri paikkakunnalla ympäri eteläistä Suomea ajalla 7.–20.12.2015.
Tässä videossa artisti Elina Arlin kertoo miksi hän lähti mukaan Anna Aikaa -kampanjaan.
Kiertueen toteutusta varten keräämme parhaillaan varoja joukkorahoituksella Mesenaatti-palvelussa. Kampanjaamme voi tukea ostamalla mm. Anna Aikaa -postikortteja ja -julisteita Mesenaatti-sivustolla.
Myös yritykset voivat tukea kiertuettamme näkyvyyttä vastaan kiertueen valokuvissa ja videoissa.