Perunoiden idätys - Ensimmäiset omat siemenperunat

preview_player
Показать описание
Kevättyöt alkavat puutarhassa kurkkauksella kellariin ja siemenperunoiden idätyksellä.

Perunoiden idättäminen on usein kevään ensimmäisiä puuhia puutarhassani. Tänä vuonna kellarissa odotti yllätys, nimittäin ensimmäiset omat siemenperunat.

Minua fiksummat sanovat, ettei peruna pidä liian kylmästä säilytyslämpötilasta ja olen aikaisempina vuosina pyrkinyt syömään perunat jouluun mennessä. Kellarissani on tammi-helmikuussa usein asteen parin verran pakkasta. Olinkin yllättynyt, kun pottuni olivat pärjänneet hyvin pienen suojauksen avulla.

Käytän perunoiden idättämiseen saunakammaria, sillä missään muualla ei touhulle ole enää huhtikuussa tilaa. Kovin lämmin saunalla ei aina ole, mutta ei ole pihallakaan. Tuskin koskaan uskallan kylvää perunoita vielä vappuna. Saunalla ne saavat kasvattaa ituja rauhassa 2-4 viikkoa ja samalla kelit lämpenevät.

Perunoiden idätys on helppoa, mutta ei mitenkään pakollista. En kasvata ämpäriperunoita, mutta laitan aina osan kesäperunoista itämään kosteaan multaan. Näin perunat kasvattavat itujen lisäksi myös juuret ja saan satoa vähän aikaisemmin. Kellariin säilöttävät myöhäiset lajikkeet idätän perinteiseen tapaan laatikoiden pohjalle levitettynä.

______________________________________________________
Tue blogiani ja kanavaani tilaamalla kirjoja affiliate-linkkieni kautta! Linkkien käyttäminen ei aiheuta sinulle lisäkuluja.

Рекомендации по теме
Комментарии
Автор

Siis saako kaupasta ostetut syöntiperunat tuolleen laatikkoon mullan pinnalle laitettuna oikeesti itämään?? Tosi siistiä, en ole ennen tiennytkään. Kertoisitko, mitä niille pitää sitten juurien ja itosien kasvamisen jälkeen tehdä? Pitääkö ne istuttaa sitten kasvimaalle ja miten?

SusannaVihonen
Автор

Puikulan erottaa tuosta "terävästä" kärjestä.

satujose
join shbcf.ru