Miksei alaikäisenä saa pelata rahapelejä?!

preview_player
Показать описание
------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Miksei alaikäisenä saa pelata rahapelejä?!

Rahapelaaminen on aikuisille tarkoitettua toimintaa, mutta se on läsnä myös lasten ja nuorten elämässä. Monia nuoria rahapelit kiinnostavat, ja he pelaavat niitä, vaikka eivät ikänsä puolesta vielä saisikaan. Keskeinen nuorten rahapelaamista ohjaava asia onkin kaikkia rahapelejä koskeva 18 vuoden ikäraja. Ikäraja on ehdoton ja koskee myös pelaamista vanhemman seurassa. Ikäraja sekä ikärajavalvonta ovat keskeisiä haittoihin vaikuttavia keinoja. Yhtenäiseen lakisääteiseen ikärajaan päädyttiin vuonna 2010, sillä varhaisen rahapelaamisen on todettu vaikuttavan peliongelman kehittymiseen myöhemmin elämässä.
Tämä näkyy selvästi myös asiakkailla Peliklinikan palvelukokonaisuudessa. Suuri osa ongelmallisesti pelaavista ovat aloittaneet pelaamisensa hyvin nuorena, jolloin haitallisten tapojen ja ongelmien synnylle on huomattavasti alttiimpi.

Vuoden 2015 väestökyselyn mukaan 37 prosenttia 15–17-vuotiaista oli pelannut jotain rahapeliä edeltävien 12 kuukauden aikana. Ikäraja on jonkin verran vähentänyt alaikäispelaamista. Ennen ikärajan nostoa tehdyssä kyselyssä vuonna 2011 lähes puolet samasta ikäryhmästä oli pelannut rahapelejä. Suurin osa pelaavista nuorista kuluttaa rahapeleihin keskimäärin kymmenistä senteistä alle kuuteen euroon viikossa. Suurempia summia arvioi käyttävänsä alle 3 prosenttia. Nuorten rahapelaamiseen kuluttamaa rahamäärää tulee aina tarkastella suhteessa heidän tuloihinsa. Pienetkin summat saattavat aiheuttaa taloudellista haittaa, jos ne ylittävät käytettävissä olevat tulot.

Peluuriin tulleissa alaikäisten tekemissä yhteydenotoissa tapahtui merkittävä väheneminen ikärajan käyttöönoton myötä. Vaikka netin rahapeleissäkin on 18 vuoden ikäraja, voivat myös alaikäiset päästä luomaan pelitilejä kansainvälisillä pelisivustoilla esimerkiksi väärillä henkilötiedoilla.

Rahapeliautomaateissa palautetaan keskimäärin 90 % ja lotto 39 % pelatuista rahoista. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että yksittäiselle pelaajalle taattaisiin vähintään tämänsuuruinen palautus, vaan pelaaja voi hävitä kaikki panokseksi laittamansa rahat. Rahapeleissä ei ole ”melkein-voittoja”, on vain voittoja ja häviöitä. Läheltä piti -tilanteet eivät ennusta tulevaa jättipottia. Rahapeleihin on rakennettu ”melkein-voittoja”, jotka omalta osaltaan kannustavat pelaajaa kuluttamaan ja häviämään niihin entistä enemmän rahaa.

Peluurin auttava puhelin 0800 100 101
Avoinna ma-pe klo 12 -18
Puhelu on maksuton. Voit puhua nimettömänä kaikesta pelaamisen hallintaan liittyvästä.

Peluurin chat ma, ke ja pe klo 12 – 15

Lähde: THL, Nuoret pelissä - Tietoa kasvattajille nuorten digitaalisesta pelaamisesta
ja rahapelaamisesta (2016)

Рекомендации по теме
Комментарии
Автор

Ei kannata koskaan luovuttaa rahapelaamisesta 😎

Vlgr
Автор

Pelasin rahapelejä ja hävisin 300 euroa

antti
Автор

Mun isä pelas kaikki rahat ja nyt joudun tekemään töitä aamusta iltaan onko tämä oikein?

odu
Автор

Kysyn kaverini puolesta Onko normaalia kun käy paskalla ja sit kun alat pyyhkii niin perseessä on vähän verta

reissumieskalassa
Автор

Oon 13v tyttö ja miks mun luokklaiset pojat kattoo mun peppua se on inhottavaaa

eafanbase
Автор

Voitko sä arvioida about mun tulevan pituuden ku mulla on paineita siitä että en oo pitkä ku haluun olla pls

sesyodaanvikisematta
Автор

Mut eks ne perjaattees oo rahapelejä mi tä on jossain rkioskeilla niist ei kyl saa rahaa mut niist saa jotai kolikkoja jota ärrällä voi käyttää ja niis lukee ikä suositus 15 v

smirnoffice
Автор

Onko normaalia jos äänenmurros alkaa vähän myöhemmin

viltsumaninvideot
Автор

Onko ihmisen mahdollista saada toinen kasvupyrähdys? Oon meinaan 15v ja 170cm pitkä ja olen jo saanut sen ja haluisin kasvaa 180cm pitkäksi. Mun iskä on 182cm ja äiti 164cm

Eemeku
Автор

Mä oon 13, 178cm pitkä ja painan 75kg normaaalia?

kysbibi
Автор

Pelaan aina laivalla ja sain kerran 200€ laitoin vaa 2€ panokses ja oon 12

frizhy
Автор

Vastaatteko kaikkiin kysymyksiin vai jätättekö vastaamatta jos näyttää selvältä trollilta tai jotain

aasyjepale
Автор

Onko normaalia jos on niin tiukka esinahka että terska ei tule esiin kunnolla

kbasmr
Автор

tehkää se ASMR video mitä olen pyytänyt soittaalla jo varmaan 10 kertaa KIITOS










liketkää jos haluutte asmr videon poikien puhelimelta
:)

jokkeddl
join shbcf.ru