Kreivitär - runo

Показать описание

Kaupunki herää illalla, avaa valoisat silmänsä joilla
katsoa auringon laskua hiljaisuuden ylle
joka veden pinnalle uinahtaa

lintujen siipisiluettien hiljaa vaeltaen pitkin tummuvaa taivasta kuin
pensselinvedot tyhjällä kankaalla

kaupungilla on kyllä oma ääni,
mutta nyt se ei puhu, vaan hiljenee
kun veet ja taivaat hänet yksin
kuutamon kunniaksi pukee

heidän jokaöistä kohtaamistaan varten

katujen kauloille tähdistä punoo taivas helmet
ja horisontti hohkastaan
kaavuista kauneimman valon punasta punotun saa

meistä harvat jotka päätyvät katsomaan
häntä ilta-asussaan
saavat hämmästyä aina uudestaan

sillä eihän milloinkaan kreivittärillä
ole samaa iltapukua yllä

hän katsoo kauniilla katseellaan kuinka
uupunut taivas käy nukkumaan
hänet puettuaan
asuun, jonka pimeys riisuu

niin hiljaa silmien sulkeutuessa
että harva huomaa
ja toivoo,
kohtaamme taas tulevissa illoissa