Hyvää joulua sinne rapakon taakse! 😊 Taas oli hitsin hyvä video! 😊
TerhiHallasaari
Kiitos paljon sinulle tästä jo toka viimeisestä mysteeri kalenteriluukusta Pinjamari❤️👍🏻
Joulu lähestyy niin kovaa vauhtia että en ole pysynyt vauhdissa mukana tänä vuonna, kun on ollut niin paljon kaikkea muuta mitä on pitänyt hoitaa kuntoon ennen vuoden vaihdetta. Sen takia kaikki jouluun liittyväät tekemiset on jäänyt nyt väliin ja emme vietä normaalia joulua sen takia, eikä olla myöskään ostettu lahjoja kuten aiemmin muina vuosina.🎄🎅🏻
Tämä ei tunnu yhtään joululta kun ei ole lainkaan lahjoja paketoitu eikä ole myöskään joulukoristeita tänä vuonna koko asunnossa. Syy siihen on ollut että koristeet ovat varastossa laatikossa kaiken muun seassa ja terveyteni on ollut sen verran huonossa jamassa, että siinä ja siinä olen pystynyt tehdä normaali kauppa ostokset. Joten en ole pystynyt tekemään yhtään mitään muuta kuin aivan pakolliset asiat ja ne muut jotka nyt ennen vuoden vaihdetta on pakko saada tehtyä on ottanut minulta kaiken energian ja yöhön asti olen tehnyt niitä läppäri sylissä. 😢
Olen kuitenkin saanut kuunnella näitä sun joka aamuisia kalenteriluukkuja ja saanut jotenkin sinun ystävällisestä asenteestasi ja energisyydestäsi voimaa jatkaa näitä asioiden hoitamisia kuntoon. Kiitos todella paljon sinulle!❤👍🏻🤗 Olet ollut korvaamaton apu minulle jotta jaksan taistella näiden vaikeiden asioiden hoitamisessa niin paljon kuin yksin on ollut mahdollista tehdä.🫤
Oikein mukavaa Joulua sinulle ja oikein hyvää vuoden vaihdetta teille molemmille! 🎅🏻🎄🎁🎇🎆✨🎉🥳
orkideat
Unihalvauksessa ei varmaankaan ole mitään yliluonnollista, sillä en ole kuullut yhtään tarinaa, jossa edes väitettäisiin olevan ennustuksia tai tulevan ilmi mitään sellaista mikä mitenkään todistaisi mitään esim. tuonpuoleisesta tai henkimaailmasta. Niin ja hyvää Joulua kaikille!
PeterKreisler
Kiitos ❤Pinjamari !
Hyvää 23.pv. pidä huoli itsestäsi, iloista joulukuuta sinulle sekä kaikille, jotka tätä sivua seuraavat.
ps.
Hyvää joulua sinulle Pinjamari!Teet hyviä videoita ja näitä on kivoja kuunnella.
mariavm
Kun aloin kuuntelemaan videota niin heti tuli mieleen unihalvaus. Hyvää analysointia tarinan jälkeen aiheesta.
velho
Huomenna tapahtuu, hyvää jouluuu! <3
aequilbria
Hyvää jouluviikkoa 🎄🌟 kiitos Pinjamari ❤
janettehaakana
Hyvä ja pelottava tarina! Itsellä myös useita kokemuksia unihalvauksista! Hattupäistä miestä en ole tavannut, mutta muita ”olioita” luonani on kyllä vieraillut runsain mitoin. Ja kerran minua jopa rauhoitteli yksi niistä, kun pelkäsin niin paljon 😃
psykobabe
Hyvää jouluviikkoa.. Vähiin käy ennen kuin loppuu.. 👍🎄 Kiitos videosta jälleen Pinjamari ☀️🎄
karijuhaniniemelainen
Olen nähnyt. Hattumies näkyi aina seisomassa kerrostaloon käytävällä paikallaan, kukaan muu ei nähnyt häntä. Olin täysin hereillä ja tulossa kotiin.
sannamarihelin
The road to Christmas continues. Only 2 days away from Christmas. Day 23/25 gets underway
tyreesetjjoyner
Olen kokenut useita unihalvauksia. Yksi mieleenpainuvin oli kun kuulin kaunamaisen äänen lähestyvän seinää pitkin makuuhuoneenovelle. Luojan kiitos en nähnyt mitään. Pelkäsin paljon joten lopulta heräsin.
niina
Muista nauttia tulevasta retkestäsi. Mikä on mielipiteesi niistä aiemmin kertomistasi Skinvalkereista?
HilkkaHuttunen
Ei ehkä kuulu unihalvaukseen mutta uniin silti - mites tämmöiset unet, jossa tapahtuu jotain tiettyä? Itselläni oli siis kyseessä pari yötä sitten ollut uni, jossa suomeen syttyi sota, ja olin itse yksi niistä "turvaan menijöistä" enkä sotilaista. Ittee kiinnostaa tyyliin kaikki unet & unihalvaukset nii teorisoin aina pääni puhki kaikkia mahd. teorioita! :D
aequilbria
Kiitos tarinan lähettäjälle ja Pinjamarille kerronnasta ❤
leenahuttunen
Mulla on ollut kerran unihalvaus ja siinä näin kaapuihin pukeutuneita outoja pelottavia hahmoja jotka ei ollut ihmisiä. Ne oli pitkiä ja laihoja ja niillä oli tosi pitkät luurankomaiset sormet. Mutta ei muistaakseni hattua, en kyllä ole ihan varma enää 😅
jonna
Mulla oli syksyllä unihalvaus missä vihainen fasaani kävi pääle kun makasin halvaantuneena sängyssä. En ole koskaan kuullut että kenelläkään muulla olis eläimiä unihalvauksissa.
tabukissa
En nukkuis enää ikinä tollasen jälkee😮😮 ittellä on ollut tosi lyhyt unihalvaus. Makasin selällää ja oli pieni paine rinnalla enkä pystyny liikkuu. Heti ku tajusin niin loppu. Mutta samassa talossa nuoremmat siskot saaneet pahempia, kuulunu kuiskuttelua, raapumis ääniä ja naurua ja näkyny hahmoja. Nuorempi sisko näki myös usein painajaisia kys.. talossa😅😮
cocacolagirll
Viimme yönä jahtasin serkkujenkanssa susia (ei siis Zusia) eikä niitä edes