filmov
tv
Ammattiliitto Pro - Luottamusmies on työyhteisön kehittäjä

Показать описание
Ammattiliitto Pro - Luottamusmies on työyhteisön kehittäjä
Katso videolta pääluottamusmies Annamari Östbergin ajatuksia nykypäivän luottamusmiehen toimenkuvasta.
MIKÄ ON LUOTTAMUSMIES?
Luottamusmies on useimmiten ammattiliittoon kuuluvien työntekijöiden suoraan valitsema, mutta toisinaan luottamusmiehen nimittää esimerkiksi ammattiosaston tai liiton hallitus. Luottamusmiesten asema perustuu työntekijä- ja työnantajajärjestöjen keskinäisiin sopimuksiin. Mm. yhteistoimintalaissa luottamusmies nimetään kuitenkin työntekijöiden edustajana. Koska luottamusmies edustustehtävänsä takia on usein vaarassa joutua työnantajan painostuksen tai syrjinnän kohteeksi, on luottamusmiehellä myös lakisääteisestilähde? parempi irtisanomissuoja. Luottamusmiehet on usein osittain tai kokonaan vapautettu normaaleista työtehtävistään luottamustoimen hoitoon. Luottamusmiehellä on yleensä myös työehtosopimukseen perustuvat oikeudet saada työntekijöiden asemaan liittyvää tietoa ja käyttää työpaikan tiloja, puhelimia, kopiokoneita ym. tehtäviensä hoidossa. Mikäli saman työnantajan palveluksessa on esimerkiksi eri osastoilla tai toimipisteissä useita luottamusmiehiä, valitaan myös pääluottamusmies joka edustaa kaikkia työntekijöitä.
AMMATTILIITTO PRO
Ammattiliitto Pro on jäsentensä summa ja jäsenistö käyttää Prossa ylintä päätösvaltaa. Jäseniä edustaa liiton edustajisto, joka valitaan vaaleilla joka neljäs vuosi. Lisäksi jäsenet vaikuttavat liiton toimintaan hallituksessa, aluetoiminnassa ja yhdistyksissä työpaikoilla.
Johtoryhmä johtaa liiton päivittäistä työtä. Liiton viiden edunvalvontasektorin ohella jäseniä palvelevat asiantuntijamme liiton toimistolla Kalasatamassa ja aluetoimistoissa ympäri Suomen.
Jäsenet päättävät liiton suunnasta toimimalla sen hallinnossa sekä erilaisissa jäsenyhteisöissä.
MIKSI KANNATTAA OLLA PRON JÄSEN?
Kun olet Pron jäsen, käytössäsi ovat kaikki Pron jäsenedut. Sinulla on homma hanskassa, etenet urallasi ja voit paremmin. Vapaa-ajallakin olet turvassa ja viihdyt erilaisissa lomakohteissa edulliseen hintaan. Työsuhdekysymyksissä tukenasi on aina laaja asiantuntijoiden joukko ja apua saat myös vapaa-aikaan tai yrittämiseen liittyvissä oikeudellisissa kysymyksissä.
Kiinnostuitko? Ota yhteyttä!
#proliitto #luottamusmies #ammattiliitto