CMX - Rautakantele (cover)

Показать описание

Kalevalan päivän kunniaksi ja helmikuun coverina versioin kappaleen "Rautakantele", joka on julkaistu alun perin 1995 CMX:n samannimisen albumin avausraitana. Kappaleen viimeisessä kertosäkeessä löydän kurkustani pienen örinähevarin, jota aivan säikähdän!

Kalevalan päätösruno kertoo Marjatasta, joka paimenessa ollessaan kuulee mättäältä huhuilevan puolukan, poimii sen suuhunsa ja tulee siitä neitseellisesti raskaaksi. Raskaus herättää ihmisissä paheksuntaa, koska Marjatta on naimaton nainen. Marjatta synnyttää poikalapsen hevostallissa. Pian synnytyksen jälkeen vastasyntynyt katoaa, mutta löytyy lopulta suolta hengissä.

Kotiinpalattuaan kukaan ei kuitenkaan suostu kastamaan poikaa ja antamaan hänelle nimeä ennen kuin hänen alkuperänsä on tutkittu. Tutkijaksi ja tuomariksi kutsutaan vaka vanha Väinämöinen, joka muina miehinä julistaa: "Kun lie poika suolta saatu, / maalta marjasta si'ennyt, / poika maahan pantakohon, / marjamättähän sivulle, / tahi suolle vietäköhön, / puulla päähän lyötäköhön!"

Tällöin vastasyntynyt ("poika puolikuinen") puhkeaa puhumaan ja räppää Väinämöiselle takaisin: "Ohoh sinua, ukko utra, / ukko utra, unteloinen, / kun olet tuhmin tuominnunna / väärin laskenna lakia! / Eipä syistä suuremmista, töistä tuhmemmistakana / itseäsi suolle viety / eikä puulla päähän lyöty, / kun sa miesnä nuorempana / lainasit emosi lapsen / oman pääsi päästimeksi, / itsesi lunastimeksi. / Ei sinua silloinkana, / eip' on vielä suolle viety, / kun sa miesnä nuorempana menettelit neit nuoret / alle aaltojen syvien, / päälle mustien mutien."

Tämän battlen seurauksena kylän Ukko kastaa Marjatan pojan Karjalan kuninkaaksi, josta ikiaikaisen valtansa menettänyt Väinämöinen vetää herneen nenäänsä ja päättää lähteä litomaan häpeä taakkanaan "venehellä vaskisella, / kuutilla kuparisella / yläisihin maaemihin, / alaisihin taivosihin". Poislähtiessään Väinämöinen kuitenkin uhoaa vielä kerran palaavansa. Tämä Väinämöisen paluu nykyaikaan kehystää "Rautakantele" -kappaletta.

RAUTAKANTELE

Monta vuotta myöhemmin
kun tulet matkoiltasi
olenko pitänyt sanani
olenko saanut sen hauenleuan
vai olenko kaatunut onnettomuuksiin
haiseeko henkeni pelolta

Anna minun laskea käteni vielä
kun ehdin
kun se vielä tuntuu ihmisen
elämältä
annan minun huokua haavetta

Lävistä minut tässä
opeta minulle nöyryys
pujota minuun kielet
soita säveleni

Metsän väki on
kaupungissa sokea
perkele sen tänne johti
antoi lapion käteen
pani kaivamaan hautaa
ikävyydelle muistomerkkiä

Maakuopissa höyryää runonjalat
valtateillä etenee projektit
tuhoon ja kadotukseen
jota voitoksi kutsutaan
minä kutsun

kutsun

kutsun

sinua matkaltasi

(Sanat & sävel A.W. Yrjänä)