Mun juttu

Olen Eija, kohta 64-vuotias nuori ja työskentelen kierrätysmyymälässä myymäläpäällikkönä.
Olen syntynyt 1959 työläisperheen vanhimpana ja minulla on 2 vuotta nuorempi veli. Isäni oli kuljetusliikkeessä renkaanvaihtaja eläkkeelle jäämiseen saakka. Äitini oli kotiäitinä pitkään ja sen jälkeen leipätehtaalla työssä.

Asuimme lapsuusaikanani omakotialueella vuokralla. Ollessani 5- vuotias, äitini ja mummoni opettivat minut virkkaamaan ja neulomaan. Lapsuuteni oli turvallinen ja siitä on hyvät muistot. Kavereita oli paljon, enimmäkseen poikia. Olimme kaiket päivät ulkona, ei ollut puhelimia eikä kelloakaan. Kotiin mentiin, kun tuli nälkä ja takaisin kavereiden luo syönnin jälkeen. Leikimme piiloa, kymmenen tikkua laudalla, kävimme joessa uimassa ja omenavarkaissa, vaikka omalla pihallakin niitä kasvoi.

Koulun aloitin 1966 kansakoulussa. Olin tunnollinen oppilas ja siihen aikaan kunnioitettiin opettajaa ja puhuttiin luvan saatua. Olin sellainen keskitason oppilas. Olin parhaimmillani käsitöissä ja piirustuksessa. Olen ollut aina hyvä kavereitani kohtaan. Usein olen ollut myös puolustamassa heitä, joita on syrjitty.

Yläasteelle siirtyessäni olin ensimmäisiä kokeiluperuskoulun oppilaita. Yläasteella koulunkäynti ei ollut MUN JUTTU. Koulu tuli kuitenkin käytyä ja välivuoden hoidin lapsia. Olen aina tykännyt vauvoista ja 7-vuotiaasta alkaen kylän vauvoja ulkoiluttanutkin.

Sen sijaan, käsillä tekeminen on ollut MUN JUTTU lapsesta lähtien. Aloitinkin 1976 vaatturikoulun ja ajatuksena oli lähteä sen käytyäni maailmalle. Suunnitelmani muuttui 1977, kun tapasin tulevan aviomieheni. Hän oli MUN JUTTU. Lapsista esikoinen syntyi 1979, keskimmäinen 1984 ja kuopus 1987 erityislapsena. Kävin kokkikoulutuksen lasten välillä sekä kansalaisopistossa kaikki mahdolliset kurssit mm. savityö, posliinimaalaus ja nahkatyö. Tein myös vanhuspuolella oppisopimuksella kotiavustajan töitä muutaman vuoden. Ihmisten kanssa työskentely on myös MUN JUTTU.

Kierrättäjä olen ollut pienen ikäni, kävin ahkerasti 1970-luvulla pelastusarmeijan kirpputorilta ostamassa vaatteita ja tuunasin isäni flanellipaitoja ja käytin hänen vanhaa -50 luvun nahkatakkia, olin sellainen hippityttö, se oli MUN JUTTU.

Sairautta on perheessäni ollut, joka on osaltaan minua muovannut täksi ihmiseksi, joka nyt olen. Selässäni todettiin vikaa, joka leikattiin 1993 ja kuopuksen synnynnäinen sydänvika leikattiin 1995.
Opiskeluja jatkoin lisää kädentaitoalalla ja 2005 valmistuin tekstiiliartesaaniksi. Olin aloittamassa käsityöläisosuuskunnassa yrittäjänä mutta jouduinkin yllättäen leikkaukseen. Toivuttuani siitä, olikin osuuskunta lopettanut. Silloin mietin, mitä sitä nyt alkaisi tekemään. Sitten 2007 paikallisessa ilmaisjakelulehdessä oli ilmoitus kaupungin entisen kierrätyskeskuksen muuttumisesta Sotek Säätiön alaisuuteen. Siltä seisomalta tartuin puhelimeen ja tiedustelemaan pääsyä mukaan kierrätystoimintaan. Pääsin työkokeiluun Ekotalliin ja siitä tuli MUN JUTTU.
Suunnitelmana oli aluksi, että perustettaisiin ompelimo ja aloittaisin ohjaamaan ompelusta kiinnostuneita ja tekisimme kierrätysmateriaalista tuotteita. Seuraava askel työkokeilun jälkeen oli palkkatuettu työ, joka kesti noin 2 vuotta. Aika pian huomattiin se tosiasia, että tavaraa tuli tulvimalla ja kaikki tilat oli otettava siihen käyttöön. Alkutaipaleen olen tehnyt tavaroiden arvioinnissa, hinnoittelussa ja kassalla. Ensimmäiset vuodet olivat työntäyteisiä ja koko ajan paransimme myymälää sekä muita tiloja.

Silloinen myymälävastaava otti minut luottohenkilöksi, koska olin tehnyt työn hyvin ja olin tunnollinen työntekijä. Hän pyysi minua tuuraamaan hänen poissa ollessaan. Parin vuoden kuluttua hän jäikin eläkkeelle ja minulle tarjottiin yksikön päällikön paikkaa, johon vastasin myöntävästi. 2010 vuodesta alkaen olen ollut myymälän vastuutehtävässä.

2014 oli suuren surun ja muutoksen vuosi, niin omassa elämässä, kuin työssäkin. 26-vuotias kuopukseni menehtyi uutta sydäntä odottaessaan ja siitäkin tuli MUN JUTTU. Samaisena vuonna kierrätystoiminta muuttui Goodwilliksi, joka toi myös muutoksia työhön. Tästä tuli myös MUN JUTTU. Onneksi elämään kuuluu surun vastapainoksi ilojakin, sama puoliso minulla on edelleen ja lapsenlapsia on kertynyt jo viisi. Perheemme on tiivis yhteisö, hekin ovat MUN JUTTU.
Nyt v.2023 tulee työssä oloa Sotek säätiöllä 16 vuotta. On työstä luopumisen vuosi meneillään ja eläkepäivät ovat alkamassa. Olen kiitollinen siitä kaikesta hyvästä, jota työni on minulle antanut. Olen saanut tutustua ihaniin ihmisiin, joiden kanssa tätä arvokasta työtä olen saanut tehdä. Antanut heille ja heiltä olen saanut.

Tulevaisuudesta en ota paineita, se tulee omalla painollaan. Sen tiedän, että tekemistä riittää omakotitalo asujalla. Se työ ei lopu, mutta sekin on MUN JUTTU.

Mottoni on, että joka päivä pitää olla kaksi asiaa, joille voi nauraa!