Ensimmäisen työpaikan haku - miten töitä saa ilman kokemusta?

preview_player
Показать описание
Kerron omien kokemusten pohjalta työpaikan hakemisesta kuljetusalalla. Mun mielestä on yksi tärkeä ominaisuus, jonka turvin voi työpaikan saada, jossa kokemusta pääsee kerryttää. Myös koulutuksen yhteyteen kuuluva harjoittelu kannattaa hyödyntää.

Lisäisin myös seuraavat huomiot:
- Suhteiden luominen eli verkostoituminen on aina avuksi. Työpaikka voi löytyä vaikkapa kouluttajan tai aiemmassa työpaikassa käyvän kuljettajan kautta.
- Motivaation korostaminen ohella on syytä lukea työhakemus tarkkaan ja hakemuksessa vastata siinä asetettuihin odotuksiin.
- Omia vahvuuksia pitää tuoda esiin mutta kukaan ei ole täydellinen - tuo myös esiin asioita, joita pyrit kehittämään työntekijänä

Рекомендации по теме
Комментарии
Автор

Hieno video ja taasen paljon tietoa - kiitos siitä!

Kuitenkin erään toisen asian takia piti hetken aikaa miettiä mitä kirjoittaa, ettei kirjoita mitä miettii.
Olisit voinut ottaa kantaa hieman kuljetusliikkeiden ja vuokratyöfirmojen käyttäytymiseen rekryn yhteydessä ja etenkin tiedon jakamiseen työntekijäkandidaateille.
Jäin työttömäksi 16 vuoden toimihenkilöhommista juuri sopivasti joulun alla ja samalla myös koronahommat paukahtivat päälle. Kun tarkkailin valtakunnan menoa hetken, tein johtopäätöksen että ruoan ja paskapaperin täytyy yhä liikkua, vaikka tapahtuisi mitä.
Vanhana haaveena/toiveena on aina päässä kytenyt ajatus, että joskus otan leivän vielä kumipyöriltä.
Sitä seuraten opiskelin kuorma-autoilijan ammattipätevyyden ja hommasin digipiirturikortin. Vanhoilla pohjilla minulla oli C-kortti vuodelta 1984. Tien päällä on tullut vietettyä henkilö- ja pakettiauton ratissa ehkä 4 miljoonaa kilometriä.
Ja eikun töiden hakuun!

...joka onkin muuten aika vaikeaa hommaa teoriassa nollakokemuksen kanssa.
En tiedä, onko kuljetusala rekrykäyttäytymisen suhteen aina ollut, mutta nyt ainakin on erittäin epämääräinen, sekava ja tyly.
En ole suoraan soitellut yhtiöihin (paitsi kerran ja kerron siitä myöhemmin), vaan aina yrittänyt hakeutua ns virallista reittiä (mol.fi, Duunitori, Oikotie). Tämä jo siksikin, että hausta jää jälkeen joku "jälki".
Yhtiöitä/firmoja on erilaisia meitä kohtaan:
* heti haettuasi tulee spostiin kuittaus, että "kiitos hausta, kerromme lisää miten rekry etenee" ja sitten pari viikkoa deadlinen jälkeen tulee se "valitettavasti..."-sposti jossa kerrotaan haun olleen minulle tappiollinen. Tämä on hieno tapa ja esim L&T ja Posti tuntuvat toimivan aina näin. Hienoa!
* haun jälkeen yhtiöstä ei kuulu yhtään mitään ja ilmoituskin jää roikkumaan mol.fi ehkä 4 kuukaudeksi
* haun jälkeen yhtiöstä ei kuulu yhtään mitään, kun soitat niin kerrotaan paikan tulleen täytetyksi ennen deadlinen umpeutumista, ilmoitus poistuu ehkä parin viikon kuluttua
* haun jälkeen yhtiöstä ei kuulu yhtään mitään, kun soitat niin puhelimeen ei vastata
* haun jälkeen yhtiöstä ei kuulu yhtään mitään, kun soitat niin kerrotaan kuljettajatarpeen menneen ohi

Niin se suora soitto! Soitin suoraan ja sovin treffit kanssa perjantaiksi ja kaikki meni hienosti sekä hommia luvattiin & perehdytys alkaisi heti maanantaina. Tuosta perjantaista sitten soittelin parin päivän välein, että mitähän oikein tapahtuu? Joko puhelimeen ei vastattu tai sitten selitettiin jotain ympäripyöreää. Lopulta sitten 11 (yhdentoista) päivän kuluttua soitin taas kyseiselle kaverille ja kysyin jo aika suoraan, että mitä tapahtuu!? Vastaus oli vain, ettei sellaista vuoroa/linjaa nyt olekaan joka sinulle luvattiin. Kysyin, että milloin asia teille selvisi? Kuulemma heti silloin haastattelustani seuraavan viikon tiistaina.

Tällainen ja yllä mainitsemani negatiiviset eri variaatiot ovat työpaikan hakijan turhaa kyykyttämistä ja halveksimista.
Erään kuljetusalalla työskentelevän kaverin mukaan se on tyypillistä alalla ja "vanha tapa".
En voi juuri sanoa kuin että tervetuloa tälle vuosituhannelle!

Akille tsemppiä työelämään ja videoiden tekoon, ne ovat hienoja ja niihin on nähty vaivaa.
Itse siirryn tästä ansiosidonnaiselle.

efz
Автор

Paitsi, että olet hyvä kuski on sulla hyvä ulosantikin.Kiitos tästä.

kirsielisa
Автор

Kiitos Aki. Kiva katella näitä videoita ootellessa, jos pääsis alan koulutukseen.

kaisauusitalo
Автор

Oot hyvä äijä! 5/5 video jälleen kerran! 💪🔥👏

skyrrrled
Автор

Ihan reilusti kysymään että pääsisinkö harjoitteluun. Itse aloitin opinnot viimesyksynä ja joulukuussa menin harjotteluun. Nykyään ajan palkallisena. Yrittäjät eivät pure jos kysyt. Omasta motivaatiosta ja halusta oppia se kaikki lähtee. Tsemppiä kaikille jotka näitä miettii ja arpoo, kaikki lähtee sinusta itsestäsi.

esaheiskanen
Автор

Kiitos Aki!
Hyviä ajatuksia. Nähdään Jämsässä

damirkall
Автор

Hyvä video, älyttömän hyvä kuvanlaatu. :D

mage
Автор

Itsehän olen nyt n.1, 5vuotta ajanut työkseni ja kaikki alko intistä. Ennen inttiä kävin autopeltiseppän paperit nappaamassa ja kun valmistuin siittä suoraan inttiin. No eihän siel ollut vaihtoehtona kun isot autot eli kuljetuspuolelle mentävä ja no onhan kaikki sukulaiset kanssa autok käynyt. Intistä en saanut ku C kortin ja kaikki mahdolliset paperit adr -> amppiin. Jäi harmittamaan kun intistä ei e lortgia ehtinyt aukin takia ajamaan niin pistin paperit menemään aikuispuolelle että josko pääsis e kortin ajamaan ja sieltä se e kortti sit saatiin. Isä oli sillä välin firmassa puhunut et hänellä olisi yksi kuski kohta lisää jos tarvetta. Olin koulun aikana C hommia sillon tällön käynyt heittään kyseiselle firmalle. No viikko e-kortit saannista johtaja soittaa mulle että nyt olisi viikoksi tuuraus hommia ja minähän lähdin mielelläni. Viikko kulu kulu toinen ja johtaja anto mulle avaimen hallille ja totesi että sinä tarviit tota ja nyt sillä samalla tuuraus reissulla ollaan oltu se n.1, 5vuotta. Tässä on ehtinyt ajamaan woikosken kaasuja, katepaalin kattohuopaa, paperia ja lautakuormia

og-nalle-
Автор

Omalla kohdalla homma kävi niin että olin vielä alan koulussa ja alkoi olla aika etsiä harjoittelupaikka. Siinä sitten eräs työnantaja oli opettajalta kysellyt tietäisikö tämä hyvää työntekijää. No minä siitä sitten otin yhteyttä ja sanoin että harjoitteluun voisi näin alkuun tulla.

Just kotiuduin ensimmäiseltä täysin itsenäiseltä viikon työreissulta.

Kyllähän se tunnollinen asenne on ensimmäinen asia mitä arvostetaan, hommat kyllä oppii mutta asennetta ei.

Pekkapouta
Автор

Paketti ja ruokajakoa alkuunsa pakulla, ympäri ämpäri, työtä tehdessä tutustui eri himisiin joista oli yksi nykyisen työpaikkani pomo, homma lähti rullaamaan kun kysyin töitä, ja tällä samalla työn antajalla ollut 5 vuotta, välissä tosin kävin ajamassa CE kortin :)

Bazpartou
Автор

Itte halusin ajaa yksityis-yrittäjänä vaihtolavaa tai sitten mennä samoihin hommiin sedälle

imajuul
Автор

Alottelin vuonna 2015 pullakaapilla ajelun. Kunnan sisäisiä ruokajakeluita yms. Se homma loppu ja tuli siirto kaukokiidon hommiin. Rupes tympimään se ainainen kiire ja paine työssä. Rupesin hiljaksiin kattelemaan uusia paikkoja, laitoin hakemuksia eri suuntiin ja sitten yhtäkkiä 2017 huhtikuussa tulikin soitto että olisi töitä tarjolla. No otin riskin ja lähdin kokeilemaan toukokuussa 2017 päivittäistavarajakelua. Oli itelle tärkeä seikka se että autot olivat suht uusia, en henkilökohtasesti oikein nauti työstä jos auto on jokin millä hädin tuskin pystyy ajaa 😁 siellä hetken oltua totesin että pitkät päivät ei sopinut minulle, rupesin ettimään taas uutta paikkaa, avasin suun hyvässä välissä ja kuulin että olisi lyhyempää 5 päivän viikkoa toisessa firmassa tarjolla. Noh sinne sitten ja syyskuussa 2017 alottelin hommat siellä ja yhä edelleen saman firman listoilla ollaan.

Kojoootti
Автор

Itse juttelin tuttavan kanssa joka ajaa tukkiautoa, kyselin hommasta ja ilmaisin kiinnostukseni. Meni n. 4kk eteenpäin kyseisestä juttutuokiosta ja eräs toimitusjohtaja kyseli häneltä vapaita kuskeja, osaten nimetä minut. Nyt ajan lämpölaitoksen palveluksessa risuautoa. Itse painotan motivaatiota sekä verkostoitumista.

jtharkisuo
Автор

Koska osaat selittää asiat ymmärrettävästi ja yksinkertaisesti, niin voitko tehdä videon jossa kerrot miten kuljetusalan yritys perustetaan?

reddragon
Автор

Hei! olen itse niemellä töissä helsingissä menin sinne intin jälkee koska jostai pitää se kuskin ura aloittaa ja pari vuotta kohta töitä tehnyt kyseisessä firmassa!! :)

teromikander
Автор

Itse olen hakenut sivutyöksi viikonloppuajoaja. Luvat on, mutta vaikea on löytää töitä. Joitakin keikkoja ollut. Muutamaan kuljetusyritykseen olen ollut yhteydessä, mutta ei mitään vastauksia.

freddy
Автор

Betoniauton kuljettaja pienemmässä firmassa on jees hommaa monenlaisia muitakin töitä liittyy siihen :)

retkuuu
Автор

itese ole ollut työ harjottelut logistiikka firmassa alottelin pesemällä ja korjaus apuna sit siirryttiin autollan ajoon tosi hallin pihalla. sit mentiin eteen päin pääsen mukaa lavetti keikoille ajoin ajaa koneita lavetille montuilla (suljetuillla alueilla) enemmän ajoo. työ paikka on mulle luvattu kun saan koulut loppuun

jerehukka
Автор

Mitä mieltä olet, voiko armeijassa saatu ajokokemus olla riittävää työnantajien ajokokemusvaatimuksiin?

kristianojala
Автор

Joku runkolinja kuulostais kivalta mutta saa nähä mihi pääsee ku valmistuu

tuomas
welcome to shbcf.ru