Asennematka: ”jotta opittaisiin olemaan ihmisiksi”

Suomen Punaisen Ristin rasisminvastaisen viikon Asennematka -kampanja saapui Helsingin Savoy-teatteriin. Kilometrejä kertyi matkamittariin reilusti yli 2500 km. Kukaan ei palannut reissusta tyhjin käsin kotiin. Vaihdoimme ajatuksia tuhansien ihmisten kanssa turuilla, toreilla, huoltoasemilla, somessa, mediassa ja ihmisten tavallisessa arjessa. Matkan arvokkain anti olivat ajatukset ja niitä vaihdettiin runsaasti kaikilla mahdollisilla foorumeilla.

- Asennematkan vaikutukset näkyvät nyt jo, mutta rasisminvastainen työ ei ole päättynyt. Tätä meidän pitää tehdä ja tässä on se pelto, jota meidän pitää yhdessä kyntää, sanoo Suomen Punaisen Ristin Ei rasismille -hankkeen koordinaattori Janette Grönfors.

- Tärkeintä on, että tunnistaa rasismin eikä vain hiljaisesti hyväksy sitä, painottaa Suomen Punaisen Ristin monikulttuurisuustyön suunnittelija Emilia Fagerlund.

- Jokaisella ihmisella on vastuu itsestään. Sillä on merkitystä, että miten kuuntelee, katselee tai kunnioittaa toista ihmistä. Meillä kaikilla on samat oikeudet ja jokainen meistä haluaa tulla hyväksytyksi sellaisena kuin on, korostaa Grönfors.

Millaista suomalainen rasismi on?

- Se on samanlaista kuin missä tahansa muualla. Osittain se näkyy rajuissa asenteissa, ylilyönteinä ja toisaalta rakenteellisena rasismina, jota on vaikea tunnistaa, linjaa Grönfors.

Tämä ei ole tieteellinen tutkimustulos, mutta edustaa varsin kattavasti suomalaisia lapsesta vanhukseen.

Keräsimme ihmisten kirjoittamia rasisminvastaisia hyviä tekoja ja tilanteita, joissa rasistisiin tilanteisiin oli uskallettu puuttua.

Millaisia terveisiä suomalaiset lähettivät tuliaisiksi?

Keskustelimme myös siitä, että mikä on tärkeintä toisen ihmisen kohtaamisessa. Vastaukset tulivat kuin apteekin hyllyltä, toisen ihmisen kunnioittaminen ja yhdenvertaisuus olivat kaksi suosikkiaihetta.

Teoriassa se toimii hienosti ja arvot ovat humaaneja, mutta entä se käytäntö? Se onkin haasteellista, meille kaikille. Moni koki rasistiseen tilanteeseen puuttumisen vaikeana ja jopa pelottavana.

Siksi puhumme arjen pienistä teoista, eleistä, huomaavaisuudesta ja käytöstavoista. Välillä ne katoavat kuin tuhka tuuleen.

Miksi rasisminvastaista työtä tehdään?

- Jotta opittaisiin olemaan ihmisiksi, tiivistää Suomen Punaisen Ristin vapaaehtois- ja nuorisotoiminnan päällikkö Erja Reinikainen.