Etikka ja kananmunat lensivät espoolaisnasujaisissa

preview_player
Показать описание
Matinkylän lukion nasujaisissa karkasi pahasti mopo käsistä.

Nasujaiset on pitkä perinne, jossa vanhemmat opiskelijat nöyryyttävät tai juhlivat lukion ekaluokkaisia. Espoossa tapahtumat tuottivat vammoja joillekin osallistujille.

Yle haastatteli neljää nasujaisiin osallistunutta ensimmäisen vuoden lukiolaista. Heidän nimiään ei julkaista asian arkaluonteisuuden ja kiusaamisriskin vuoksi. Yle on keskustellut tapahtumista myös kolmen vanhemman kanssa.

Opiskelijoita ammuttiin etikalla täytetyillä vesipyssyillä. Ylen haastattelemien lukiolaisten mukaan etikkaa tähdättiin silmiin tarkoituksella. Etikkahappo voi vaurioittaa silmiä.

Ylen tietojen mukaan ainakin yksi oppilas kävi myöhemmin lääkärissä etikkahaposta saadun silmätulehduksen vuoksi. Yle on nähnyt oppilaalle määrätyn antibioottireseptin.

Opiskelijoita heiteltiin raaoilla ja keitetyillä kananmunilla. Yle on nähnyt kuvia kananmunista tulleista mustelmista.

– Minua alkoi itkettää, koska tuutorit (uusien opiskelijoiden tukihenkilöt, jotka ovat vanhempia opiskelijoita) laittoivat meidän Whatsapp-ryhmään viestiä, että menkää sinne nasuihin, saatte uusia kavereita. Siellä on kivoja pajoja ja sotkeutumista, sanoo yksi Ylen haastattelema opiskelija.

– Kun menin sinne, tapahtui ihan toisinpäin. Harmitti ja itketti, koska minuun osui kaksi kertaa keitetty kananmuna. Etikkaa oli silmissä ja kaikkea tällaista, kertoo nasujaisiin osallistunut nuori.

#uutiset #yleuutiset #espoo #nasujaiset #lukio #matinkylä
Комментарии
Автор

nuo tapahtumat on vain tekosyy pahoinpitelylle ja kiusaamiselle

ja uhreja otetaan mukaan painostamalla

bbbuffet
Автор

Vissiin ihan pahoinpitelyksi tuo luokitellaan on noi lukio juhlat kyllä ihan pimeet jossain kohtaa ne tappavat jonkun

juu
Автор

Lukioiden rehtorit: tehkää selväksi oppilaille että nasujaiset kielletään. Mukavia ja ystävällisiä nasujaisia ei ole olemassa. Nasujaisten perinne on aina ollut simputtaa, nöyryyttää ja nauraa ykkösille. Se että oppilaat eivät valita tästä johtuu samasta syystä miksi kiusaamisesta ei kerrota: jos valitat aikuisille olet nolo luuseri joka ei kestä mitään. Kyse on ryhmäpaineesta.

cloelles
Автор

Olen niin onnellinen, ettei meidän lukiossa järjestetty nasujaisia ollenkaan! Siis hyi olkoon miten julmaa!

jaytaskinen
Автор

Äidin pikku herrantertut siellä pääsee totettamaan valtafetissejään... Järki ja empatia ei välttämättä asu samassa päässä...

peketee
Автор

Ja eikös se lukio oo nimenomaan pänttäämistä ja yleissivistystä... käyttäytyä ei edes osata

Electranica
Автор

Hyvin lapsellista ja halveksuttavaa käytöstä, varsinkin lukioikäisiltä. Luulisi ymmärtävän, että tällainen toiminta aiheuttaa fyysisten vahinkojen lisäksi myös psyykkistä haittaa. Muutama vuosi sitten, kun itse aloitin lukion, ei onneksi omassa lukiossa tätä esiintynyt.

snape_head
Автор

Mitä eroa on espoolaisella lukiolla ja keskiaikaisella kivittämisellä? Aikakausi

akuankka
Автор

Ihan kamalaa että tommoista tapahtunut. En ymmärrä miten jollakin voi tulla idea päähän ampua myrkkyä toisten silmiin ja pahoinpidellä.

crystalxxzz
Автор

Pääkaupunkiseutulaisten kieroutuneisuus ei kyllä koskaan lakkaa hämmästyttämästä

snubbeltraden
Автор

Joukossa tyhmyys tiivistyy, selkeästi pääkaupunkiseudulla eniten

teemukaikelsvitch
Автор

Ei mitään muuta kun syytteet niskaan. Aikuisia kun ovat.

MauriMahtava
Автор

Sitten vaan tekemään rikosilmoituksia pahoinpitelyistä ja vahingonteoista. Sallittua kiusaamista "perinteen" varjolla... 🤯

nj
Автор

Ammattikoulussa ei ole tapana kiduttaa ja nöyryyttää uusia.

formatique_arschloch
Автор

Ite tällee ammattikoulusta justaa vuos takaperin valmistuneena ni ei kyl oman kylän oppilaitoksissa olis hyväksytty tällästä oli sitten opettajat tai ihan oppilaat kyseessä

outschool
Автор

No tuo seksiasento juttu on sairasta. Eiköhän moni noista asioista ole kunnianloukkaukseksi tai pahoinpitelyksi luokiteltu...

Jonathansww
Автор

Perus pääkaupunkiseutu, ei meillä Savossa.

KekeVuorela
Автор

Ei mun lukios meno tollasta ollu. Näköjää kaupunkilaiset ei vieläkää osaa käyttäytyy ku ihmiset🤷‍♂️

zeroenthusiasm
Автор

muistan ajan ku samaa "hauskuutta" kokeiltiin tehdä itselleni. roolit kääntyi alta aika yksikön. viimeinen vuosi kun sama juhla järjestettiin koulussa

kamelinkyttyrat
Автор

Tota samaa on tapahtunut myös Tanskassa. Aiheesta on kirjoitettu kirja: Eliitti. Pienen piirin juhlat. Suosittelen sen lukemista tai kuuntelua

christofferkavantsaari
welcome to shbcf.ru