Kuukausiennuste lämpötiloista 23.2.2021

preview_player
Показать описание
Suomi pysyttelee helmi–maaliskuun vaihteessa ja vielä maaliskuun puolellakin idän kylmän ja lännen lämpimän ilman välissä. Kylmin ilma väistyy Suomesta tällä viikolla itään ja sää muuttuu viime viikkoja lauhemmaksi, föhn-tuulikin voi lähiviikkoina välillä puhaltaa. Talvilomaviikot kuluvat siis ajoittain hyvin lauhassa, ajoittain pakkassäässä.

Kuluvalla, 22. helmikuuta alkaneella viikolla kuiva korkeapaine vallitsee Keski- ja Etelä-Euroopassa. Matalapaineiden reitti työntyy pohjoisemmaksi Jäämeren seudulle. Suomi sekä Skandinavia saavat osansa matalapainesäästä ja sademäärä nousee monin paikoin Suomessa tavallista suuremmaksi. Tiistaina laaja lumisadealue kulkee Suomen yli itään ja paikoin etelässä ja lännessä tulee jäätäviäkin sateita. Seuraava sadealue saapuu jo keskiviikkona ja sade tulee sekä lumena että vetenä.

Sää on kuitenkin lauhtumassa: viikon keskilämpötila on maan länsipuoliskolla 1–5 astetta keskimääräistä lämpimämpi, idässä on lähellä keskimääräistä. Viikon puolivaiheilla sää on Suomessa tuulinen ja lämpötila nousee varsinkin etelässä ja lännessä paikoin yli +5 asteeseen. Suomen itäpuolella Venäjällä on silti edelleen hyvin kylmää ilmamassaa, joka voi ajoittain vyöryä Suomeenkin ja tuoda pakkassään takaisin. Aurinko lämmittää enemmän kuin vielä kuukausi sitten, joten lämpötila nousee jo päivisin kylmästä ilmasta huolimatta.

Skandinavian puolella kuluvan viikon keskilämpötila on eteläosassa jopa 5–8 astetta keskimääräistä korkeampi ja Ruotsin eteläosassa lämpötila nousee useina päivinä yli +10 asteeseen. Euroopan keskiosassakin lämpötila on 4–7 astetta keskimääräistä lämpimämpi.

Maaliskuun alussa ajoittain keväisen lämmintä

Maaliskuun ensimmäisellä viikolla Euroopassa vallitsee edelleen korkeapaine ja sää on laajalla alueella tavallista kuivempi. Korkeapaineen painopiste siirtyy kuitenkin hieman lännemmäksi, kohti Britteinsaaria ja Skandinavian eteläosaa. Matalapaineet kulkevat enimmäkseen Jäämeren kautta, joten niiden ja korkeapaineen välinen länsivirtaus Skandien yli voi aiheuttaa Ruotsissa ja Suomessa ajoittain föhn-tuulta. Tähän viittaa myös Skandien länsipuolella Norjassa oleva tavallista suurempi sademäärä ja kuivahko sää vuorten itäpuolella. Föhn-tuuli syntyy, kun ilma kuivuu ylittäessään vuoret ja lämpenee laskeutuessaan vuoriston toisella puolella.

Viikon keskilämpötila on toisella talvilomaviikolla Suomessa hieman lämpimän puolella, enimmäkseen 0–3 astetta keskiarvon yläpuolella. Itäpuolella Venäjällä on edelleen kylmää, lännessä Skandinaviassa lämmintä. Tavallinen lämpötila helmi–maaliskuun vaihteessa on päivällä maan etelä- ja keskiosassa 0–5 pakkasasteessa, pohjoisessa muutaman asteen kylmempi. Öisin on tavallisesti pakkasta vielä koko maassa Ahvenanmaata myöten. Mahdollisessa föhn-tilanteessa tai matalapaineen tuodessa Suomeen lämmintä ilmaa lämpötila kohoaisi hetkeksi selvästi keskimääräisen lämpötilan yläpuolelle.

Muualla Euroopassa lämpötilapoikkeama on enimmäkseen lämpimän suuntaan. Etelä- ja Keski-Euroopassa viikon lämpötila on laajalti 0–4 astetta keskimääräistä korkeampi, Venäjältä Välimeren itäosaan 0–3 astetta kylmempi. Idempänä Venäjällä on vielä kylmempää.

Kolmannella talvilomaviikolla edelleen vaihtelevaa säätä

Viimeisellä talvilomaviikolla eli 8.–14. maaliskuuta ei kuukausiennusteen mukaan ole odotettavissa suurta muutosta säähän. Euroopan korkeapaine heikkenee ja matalapainetoiminta voi voimistua Pohjois-Euroopassa. Norjassa sademäärä pysyy tavallista korkeampana, Suomessa poikkeama keskimääräiseen on pieni. Suomi pysyy edelleen lännen lämpimän ja idän kylmän ilman välissä, eli todennäköisesti sää vaihtelee viikon aikana kylmän ja lämpimän välillä.

Maaliskuun puolivälin jälkeen kuukausiennuste on sekä lämpötilan että sademäärän suhteen lähellä keskimääräistä. Ennusteen epävarmuus kasvaa jo selvästi, mutta toteutuessaan se tarkoittaisi maan etelä- ja paikoin keskiosassakin päivisin hieman nollan yläpuolelle kohoavaa lämpötilaa. Yöt olisivat vielä pakkasella.

Keskimääräisenä vuotena terminen kevät alkaa etelässä sekä paikoin lännessä maaliskuun loppupuolella.
Рекомендации по теме