Liberaalit vihaa kristinuskoa

preview_player
Показать описание

Рекомендации по теме
Комментарии
Автор

Olen kristillisdemokaraatti mutta en itse alkaisi aivan Päivin tavoin hyökkäämään joitain "räikeitä syntejä" vastaan. Kyllä KD:lla on heikkoutensa, mutta persuissa minua murehduttaa toisinaan jopa raivoon saakka nouseva muukalasiviha. Jumala on luonut kaikki ihmiset ja Jeesus aloitti elämänsä pakolaisena. Tämä maailma on paholaisen vallassa ja ei tätä politiikalla kokonaan muuteta.

vaeltaja
Автор

Enemmistö maailman ihmisistä yleensäkin vierastaa konservatiivisimpia ääriuskovaisia, oli kyse mistä uskonnosta hyvänsä. Uskonnot ja uskomiset on henkilökohtaisia asioita ja uskonvapauteen kuuluu myös oikeus olla uskomaton, tätä ei raamattujen ja koraanien kirjoitukset tai niiden nimeen vannovat miksikään tule muuttamaan. Mtä röyhkeämmäksi ja konservatiivisemmaksi uskovaiset maailmassa tulevat niin sitä suuremmaksi kasvaa luonnollisesti myös niiden vastustus. Ei ihminen ole syntynyt uskovaiseksi, siihen aivopestään yhä häikäilemättömämmillä konsteilla ja keinoilla, ja mitä enemmän ihmisten tietoisuus lisääntyy niin sitä epätoivoisemmiksi käy ääriainesten työ 'nöyristää' sukupolvia.

esa-petrituomola
Автор

Laura, kiitos!! Puhut asiaa ja rohkeasti! Siunausta!! Olet rukouksissa.
Käykää ihmiset Amightywind nettisivuilla, siellä on profetioita, jotka kertovat meille, missä ajassa mennään ja kenessä meillä on Ainoa Toivomme, HÄN on YAHUSHUA (Jeesus).

dewdrop
Автор

Tämä on kyllä hyvin valaiseva puhe, moneen suuntaan. Olla väritön päämäärissään, on olla selkärangaton! Kristinusko on tuonut kaiken, mikä on hyvää!

eleinageleit
Автор

Galileo Galilei olisi eri mieltä kristinuskon ja sivistyksen välisestä suhteesta Euroopassa. Niin olen minäkin. Eurooppa on sivistynyt taikauskoista *huolimatta*.

Peccath
Автор

Kiitos Laura, kun pidät meidän osavaltion puolta! 👍

reijotiihonen
Автор

Ei liberaalit vihaa kristinuskoa uskontona. Enemmän kyse on siitä, että uskovaiset antavat julkisuudessa lausuntoja, joissa kiistetään joidenkin ihmisryhmien oikeudet. Tämä tietenkin saa aikaiseksi vastalauseiden ryöpyn.



Perussuomalaiset tuntuvat ajattelevan että sananvapaus on sitä, että omia mielipiteitä saa jakaa ilman että saa kuulla vastakritiikkiä. Mutta oikeassa sananvapaudessa kaikki mielipiteet ovat vapaita kritisoitavaksi ja esitettäväksi.'


Liberaalit haluavat kristinuskosta rikollista? Ei kukaan ole kieltämässä uskontoa keneltäkään. Pitäisi nyt erottaa se, mikä on kritiikkiä ja mikä on pyrkimys rajoittaa uskonnonvapautta.

juhanialahaivala
Автор

Kiitos tästä. Katselmus herättää tuumailemaan, omassa lehtokodossa, havahtumaan ja toteamaan, miten muut kanssaeläjät jo tulevana aamuna jatkavat sitä mitä ovat tehneet kaikki viimeiset vuodet.. Walkind Dead Persons.

salotimo
Автор

WWG1WGA 💛💜💛 Kiitos Laura!! Kovin monet, LIIAN monet ei ymmärrä sitä lopputulemaa, mikä tästä täydellisestä hulluudesta kehittyy, ellei tätä pysäytetä!! Alkaa olla H-hetket lähellä!!

helibacklund
Автор

Kristinuskossa ns. Jumalan valtakunta, eli käytännössä nyt Jeesukseen uskova yhteisö, on määrättyyn kieleen, rotuun ja kansallisuuteen sitoutumaton universaali seurakunta. Sen kaikki jäsenet ovat tasa-arvoisia keskenään. Tätä valtakuntaa ei voi liberalismi eikä mikään muu aate, uskonto tai jokin aatteeton mielivalta koskaan kokonaan kukistaa, mutta vainota voi. Jo Jeesus ennusti miten kristityt tulevat lopulta vihatuiksi kaikkialla maailmassa. Kansallisuusaatteeseen kristitty suhtautuu oikein kai siten, että hän ajaa oman maansa ja oman kansansa parasta niin pitkälle kuin työ voidaan uskon viitekehyksessä viedä. Nationalismi, tai jokin muu poliittisesti värittynyt aate, ei saa heikentää Jumalan valtakunnan yhteyttä eri kansallisuutta ja eri rotuja edustavien ihmisten kesken. On arvostettava omaa mutta kunnioitettava myös toisen kansallista viiteryhmää. Sen sijaan maailmassa ei tarvitse antaa periksi itse uskonnon tai kristillisen etiikan ensisijaisuuden suhteen. Vainon kärki suuntautuu yleensä juuri em. kahta luovuttamatonta arvoa vastaan mistä myös Päivi Räsäsen tapauksessa on ymmärtääkseni pohjimmitaan kysymys.

heikkipihlajamaki
Автор

rakas laura, buddhaisena olen kiinnostunut sinun mielipiteistäsi, toivon että ajatukset kohtaavat ja löytävät yhteyden

MrKimmoFramelius
Автор

Eihän piispatkaan tunne enää Jumalan sanaa.

maritarasila
Автор

Tulipas taas Sakeaa kamaa.
"Nainen, orja, muukalainen, köyhä ja syrjitty saivat vasta kristinuskon läpimurron jälkeen heille kuuluvan jakamattoman ihmisarvon".
Naisilla ei ollut äänioikeutta missään päin maailmaa ennen 1800-luvun loppua. (Venäjällä äänioikeuden saivat naiset vasta vallankumouksen jälkeen)
Euroopassa kristinusko löi läpi 400-luvun hujakoilla, jolloin kristityt Vainosivat muiden uskontokuntien edustajia armotta.
Kristityt alkoivat levittää kristinuskoa voimalla muualle maailmaan. Tämä ei aina ollut kovin kristillistä eikä armollista.
Yli tuhat vuotta siis syrjintää ja vainoa, orjuuttamista ja väkivaltaa, ennenkuin jotain tapahtui.

No mitä sitten tapahtui?
- Amerikoissa orjuudesta päästiin vasta 1800-luvun puolivälin jälkeen, ja siihenkin vaadittiin sota. Vahvoilla kristillisillä alueilla etelässä vastustettiin voimakkaasti orjien vapauttamista. Liberaalimpi pohjoinen voitti. Mustien oikeudet kuitenkin paranivat vasta 1900-luvun puolivälin jälkeen, liberaalien ja ihmisoikeusaktivistien myötä.
- Naisten asema parani vasta 1800-luvulta alkaen, sivistyksen ja valistuksen myötä. Naisten oikeuksista taistelivat lähinnä liberaalit, vanhoillisen kirkonväen vastustellessa, ja 1960-luvulla tasa-arvoa alettiin todella vasta ajamaan, kun kirkon valta heikkeni.
- Muukalaisiin ei kristillinenkään maailma ole kovin suopeasti suhtautunut. Kirkko sai osansa siirtomaiden rikkauksista, ja käännytti "pakanat" uskollisiksi alamaisiksi, ja siunasi niiden surmaamisen jotka eivät kääntyneet. Nykyaikana Kirkko on suojellut "muukalaisia", joka on ottanut Lauraa ja muutakin Persuväkeä suunnattomasti pattiin.
- Köyhäinavusta puhutaan vasta 1800-luvulta lähtien. Sosiaaliapujärjestelmä on kuitenkin vasta 1900-luvulla muodostunut.
- Ihmisoikeuksista ja syrjinnän poistamisestakaan ei ole kovin pitkään puhuttu, eikä näissäkään kristinusko ole ollut Se tekijä, vaan valistus ja liberalismi.

Toisinsanoen, vanhoillinen kristinusko on harannut uudistuksia vastaan, uusi liberaalimpi kristinusko taas on puolustanut seksuaali- ja etnisten vähemmistöjen oikeuksia ja ihmisoikeuksien jakamattomuutta, yhdessä liberaalin "vihervasemmiston" ja uskonnottomien kanssa.
Eli, Laura, olet väärässä. Liberaalit eivät vihaa kristinuskoa, vaan juuri sitä äärikonservatiivisuutta joka haluaa painaa naisten ja syrjittyjen asemaa ALAS. Liberaalina hurraan uudelle suvaitsevaisemmalle Kirkolle, samaan aikaan kun Te hyökkäätte sitä vastaan.
Ajattelisit hyvä ihminen järjellä.

cguerrilla
Автор

Amen! Persut ja KD ei ole vastakohdat vaan yhdessä ne olisivat dynamiittia

katriinareponen
Автор

Laura ja kumppanit yrittävät saada aikaan uskonsotaa. Kristityt vastaan muslimit.

parlamedia
Автор

Sitä minä en käsitä miksi me suomalaiset emme ole kaduilla... menisin heti vastustamaan maahanmuuttoa, setaa, vihapuhesensuuria, nyt ainakin aluksi

tuijaruotsalainen
Автор

i don't race drive no worries.... Laura

sinOsiris
Автор

Kuulostaa joskus, että kohta aletaan polttamaan Raamattuja rovioilla.

sofiaroth
Автор

Pakko myöntää, että ihan eri kuvan sai sinusta tässä ...ja tarkoitan positiivisesti :) Olet todella fiksu ja energinen nainen Oma käsitykseni sinusta muuttui :)

juha-mattikangassalmi
Автор

Mutta meidän tulisi voittaa liberaalit Kristukselle ! Jumala rakasti heitäkin ristille saakka, mutta uskoon hekin voivat tulla, vain, uskomalla Jeesukseen Kristukseen ja ottamalla Hänet pelastajaksi ! Tutkitaan minkä hengen omia olemme. Jeesus tuli pelastamaan ihmiskunnan ja sanoi, ...” jos he minua vihaavat, vihaavat he teitäkin, jotka minuun uskotte ja rakastatte. Jeesus tulee ja romuttaa eräänä päivänä heidät, jotka Kristinuskoa vihaavat, nyt on vielä armon aika ja armon päivä ! Tämä ei ole käsittämätöntä, vaan se on lopunajan RAAMATUN profetioiden toteutumista, JONKA tulee tapahtua ja se kertoo pian tulee Jeesus ja tempaa omansa pois, olemme kolmannen päivän aamun hetkessä 🙏🌿

eleinageleit